Menneitä tapahtumia

Tapahtumatilastoa vuosilta 2018-2023

TÄÄLTÄ löydät tapahtumiin osallistumistilastot sekä TEKNAn jäsenmäärät edellisiltä vuosilta.

Menneet tapahtumat 2024

Menneet tapahtumat 2018-2023

Joulukuu 2023 - Teatteri – Saiturin joulu TEKNAlaiset pääsivät aloittamaan joulufiilistelyn Tampereen teatterin Saiturin joulu -esityksessä. Osallistujia oli 23 ja näytelmästä pidettiin paljon. Samalla reissulla saatiin nauttia Tampereen joulutorin talvisesta tunnelmasta.
Elokuu 2023 - Ekskursio Vaasaan Tänä vuonna TEKNAn ekskursio suuntautui aurinkoisen Vaasan seudulle! Lähdimme matkaan aikaisin perjantaiaamuna ja ensimmäisenä pääsimme tutustumaan mielenkiintoiseen Koskenkorvan Anoran tehtaaseen, jossa oli lämmin vastaanotto. Saimme kuulla etanolin tuotantoprosessista ja Anoran tehtaalla tuotetaankin viinaa sekä tärkkelystä rehuntuotantoon. Koskenkorvan vierailun jälkeen pistäydyimme Laihialla syömässä maittavaa lounasta, jonka jälkeen matka jatkui ABB:n Vaasan moottoritehtaalle. Vierailulla oli paljon naisenergiaa, kiitos emännille! Matkamme jatkui kohti Raippaluotoa ja Merenkurkun majataloa. Aivan vieressä oli Svedjehamnin maailmanperintökohde, johon kävimme tutustumassa ennen maittavaa pitsaillallista sekä saunomista. Lauantaina aamulla matkamme jatkui kohti Stömsötä, jossa pääsimme tutustumaan studiomiljööseen, mutta saimme myös kuulla talon mielenkiintoisesta ja värikkäästä historiasta. Tämä vierailu inspiroi monia TEKNAlaisia seuraamaan kyseistä tv-ohjelmaa uusin silmin. Kiitos kaikille ekskursiolla mukana olleille!
Heinäkuu 2023 - TEKNAn yhteislenkki ja munkkikahvit Pyynikillä Heinäkuussa TEKNA järjesti Pyynikin harjun kauniissa maisemissa yhteislenkin, jonka jälkeen reippailijat nauttivat Pyynikin näkötornin kahvilan herkuista. Suositussa paikassa herkkuja joutui hieman jonottamaan, mutta kärsivällisyys palkittiin.
Kesäkuu 2023 - Iltasauna Varalassa Kesäkuussa saunoimme Pyhäjärven rannalla Varalan hirsisaunalla. Rohkeimmat pulahtivat järveen ja vähemmän rohkeat lämmittelivät paljussa. Illan päätteeksi Leena ja Ulla yllätettiin menneiden merkkipäivien merkeissä.
Toukokuu 2023 - Yritysvierailu Sandvikille Toukokuussa tutustuimme Sandvikin toimintaan Tampereen Myllypurossa. Aikaisesta aloituksesta huolimatta saimme mukaan seitsemän TEKNAlaista ja kierroksella nähtiin myös Amelia aktiivisena. Isäntinä kierroksella toimivat Mika Vänninen ja Ilkka Lahdelma (Ilkka kuvassa oikealla).
Toukokuu 2023 - Wappukuoharit Vappupäivänä nautittiin perinteiset TEKNAn Wappukuoharit Tammerin puistossa. Iloista joukkoa ilmaantuikin paikalle runsaasti ja juomaakin kului ennakoitua enemmän, mutta onneksi alumnien tarjoilu paikkasi tilannetta. Reipas kuorolaulu siivitti osallistujat Wapun ja kevään tunnelmaan!
Maaliskuu 2023 - Vuosikokous ja Sulkavuoren keskuspuhdistamo Maaliskuussa pidimme TEKNAn vuosikokouksen vuoden 2022 toiminnan osalta. Kokouksen jälkeen pukeuduimme turvavarusteisiin ja lähdimme bussilla opastetulle kiertoajelulle Sulkavuoreen, jossa rakennetaan seudullista jätevedenpuhdistamoa. Oppaanamme toimi projektipäällikkö Veli-Matti Hatvala ja hän esitteli meille asiantuntevasti tulevan puhdistamon rakenteilla olevia tiloja ja toimintoja. Hieman muhkuraisten reittien ja mielenkiintoisen vierailun jälkeen selvisimme takaisin Voimakadulle taasen yhden kokemuksen rikkaampana! Vuonna 2025 valmistuva laitos on esimerkki seudullisesta yhteistyöstä; TEKNAn teemana vuonna 2023 onkin ”Vetovoimainen Pirkanmaa”.
Joulukuu 2022 - Joulukonsertti CLUB FOR FIVE: JOULUNA 2022 Joulukuussa nautimme a cappella -lauluyhtyeen Club For Five joulukonsertista. Ennen konserttia kokoonnuimme nauttimaan joulujuomia tuulen tuivertaessa ulkona melkoista talvimyrskyä, mutta tunnelma oli lämmin ja puheensorina totutun vilkasta. Joulupukki myös vieraili konsertissa tuomassa terveisensä Korvatunturilta.
Marraskuu 2022 - Yritysvierailu Tam-Silk Oy ja vaalikokous Marraskuussa vierailukohteemme oli Tam-Silk Oy, joka valmistaa Kangasalla vaatteita ja asusteita aikuisille ja lapsille. Tam-Silkillä yrityksen lähes 100-vuotista historiaa, tuotantoa ja toimintatapaa esitteli syksyllä 2022 toimitusjohtajana aloittanut Kati Saari (ryhmäkuvassa 1. vasemmalta). Katin ensimmäinen esittelykierros tuotannossa eteni sujuvasti ja saimme paljon tietoa toimialan haasteista. Keskustelimme paljon yrityksen siirtymisestä hyödyntämään lähes kokonaisuudessaan verkkokauppaa myynnissään. Ketterästä toimintamallista kuulimme useita konkreettisia esimerkkejä; valmistajana Tam-Silk Oy on lähellä asiakasta ja hyödyntää asiakaspalautetta nopeasti. Vierailun lopuksi pidimme TEKNAn vaalikokouksen.
Lokakuu 2022 - Pikkujoulut Lokakuussa vietimme TEKNAn pikkujoulua iloisessa seurassa. Yhteistä iltaa hyvän ruoan ja seuran merkeissä oli lähtenyt viettämään reilu parikymmentä TEKNAlaista ja iloinen puheensorina täytti juhlapaikan. Ruokaviinit oli ammattimaisella otteella Tiina Dufva valinnut ja ne maistuivat hyvin osallistujille. Myös Joulupukki vieraili juhlassa ja moni löysikin lahjapussista iloisen yllätyksen. Illan kuluessa pohdimme ideoita tuleviin tapahtumiin ja epävirallisella esittelykierroksella jokainen sai kertoa, missä on erityisen hyvä; saimme taasen mielenkiintoisia taitoja esille TEKNAlaisista.
Syyskuu 2022 - Yritysvierailu Metlab Oy Syyskuussa vierailukohteena oli Metlab Oy, jossa meidät vastaanotti kehityspäällikkö Minna Kotilainen ja laboratorioinsinööri Taru Karhula. Vierailu aloitettiin Metlabin testaus- ja tutkimustoiminnan esittelyllä, jonka jälkeen tutustuimme toimitiloihin, sekä tuotantoon, että henkilökunnan työhyvinvointia tukeviin tiloihin. Kierroksella Minna ja Taru esittelivät meille testattavien tuotteiden vastaanottoa, valmistelua ja eri testausmenetelmiä ja -laitteita. Useissa työpisteissä meitä varten oli valmisteltu näytille erilaisia tutkimuskohteita, mikä herätti vilkasta keskustelua.
Elokuu 2022 - Ekskursio Satakuntaan TEKNAn ekskursion määränpäänä oli Satakunta ja vierailukohteina Rosenlew-museo, Juseliuksen mauseleumi, Tactic Games Oy, Noormarkun ruukkialue ja Villa Mairea. Sää suosi ekskursiolaisia ja matkaan saatiin koronasta ja muista yhteensattumista huolimatta kolme aktiivista TEKNAlaista kuljettajien kera. Tacticin kierroksella isäntänä toimi Minna Yppärilä.
Kesäkuu 2022 - Kesäretki Akaaseen TEKNAlaiset kävivät kesäretkelle Akaassa etsimässä hyvinvointia kauniiden tapettien, kangaspuiden, lankojen ja pellavatuotteiden maailmasta. Kohteena olivat Pihlgren ja Ritola Oy, Toika Oy ja Pellavatehdas. Päiväretkelle saimme mukaan muutaman innokkaan ja matkaan tarttui jotain mielen hyvinvointia kohottavaa ideaa. Näihin kohteisiin voit tutustua myös omatoimisesti, tehdaskierrosta lukuun ottamatta.
Kesäkuu 2022 - Saunailta Tampellassa TEKNAlaiset tutustuivat toisiinsa ja Tampereen näkymiin Tampellan panoraama -saunalla. Kattoterassi tarjosi upean 360° näkymän Tampereen ylle ja yhdessä päästiin nauttimaan kesäillasta.
Toukokuu 2022 - Wappukuoharit Parin vuoden tauon jälkeen nautittiin perinteiset TEKNAn Wappukuoharit Tammerin puistossa. Iloista joukkoa puistossa viihdytti Teekkarikuoro ja parikymmentä maljaa yhdessä kohotettiin. Kevään juhlan ilma oli aurinkoinen, perinteisesti hieman viileä, mutta se ei hymyjä hyydyttänyt tässä porukassa!
Maaliskuu 2022 - Yritysvierailu Framery Oy ja TEKNAn vuosikokous 31.3.2022 Maaliskuussa vierailukohteena oli Framery Oy, joka valmistaa Tampereella äänieristettyjä työtiloja Aamulehden entisissä tiloissa Sarankulmassa. Meidät vastaanotti Tiia Kaukko ja Jenni Suvisalmi yrityksen PEOPLE & CULTURE -tiimistä (yläkuvassa). Vierailu aloitettiin tutustumalla yrityksen historiaan ja tuotteisiin näyttelytilassa. Saimme myös konkreettisesti testata erilaisia tuotteita, sekä yhden, että useamman henkilön käyttöön suunniteltuja. Hämmentyneitä ilmeitä tilojen hiljaisuus saikin aikaiseksi. Kierroksen jälkeen tutustuimme tuotantotiloihin, jossa oli iltavuoro työn touhussa. Tuotantokierroksen jälkeen kuulimme vielä lyhyen esityksen työhyvinvointiin liittyen. Vierailun aikana virisi perinteisesti vilkasta keskustelua. Vierailun lopuksi pidimme TEKNAn vuosikokouksen Frameryn viihtyisissä klubitiloissa.
Helmikuu 2022 - Retkiluistelu Tohloppijärvellä Talvisää haastoi Tohloppijärven radan ylläpitoa sekä tämän jo lähes perinteisen tapahtuman järjestelyä, mutta lopulta pieni, mutta säätä pelkäämätön joukko lähti radalle luistelemaan ja mukaan saatiin avecina yksi mieskin. Jäässä oli hieman railoja ja pieniä pyllähdyksiäkin nähtiin, mutta se ei osallistujia lannistanut.
Joulukuu 2021 - TT Frenckell, Saikkua kiitos osa3 Kuluvan vuoden viimeisessä tapahtumassa nautittiin Mikko Kivisen johdolla TT Frenckellissä ronskista sairaanhoitohuumorista. Vaikka pandemia varjostaa niin oli ihana päästä 'jonnekin', nähdä tuttuja ja nauraa hetki.
Marraskuu 2021 - Tarastejärven jätteenpolttolaitos ja vaalikokous Pääsimme kiertotalousteemamme keskipisteeseen Tammervoiman hyötyvoimalaitoksessa. Kierrätettävän tavaran loppusijoituskohteessa selvisi, miten erilaiset tarpeettomat tavarat, roskat ja jätteet päätyvät Tarastenjärvelle, miten niitä käsitellään ja mitä hyötyä voimalaitoksen prosesseista saadaan. Tutustumiskäynnin päätteeksi vaalikokouksessa käytiin läpi kuluvan vuoden toimintaa ja valittiin uusi hallitus vuosille 2022-2023. Hallituksen uuden kokoonpanon löydät Tietoa Teknasta - nettisivultamme.
Lokakuu 2021 - Pikkujoulut Pikkujoulun aikaa juhlistettiin 4Vuodenaikaa Aleksanterinpuistossa nauttimalla buffetin antimista ja ihan vaan seurustelemalla. Kokoontuneita oli reilusti yli kolmekymmentä, normaalien (ennen koronaa) pikkujoulujen verran. Mukava jutustelu jatkui osalla läheisessä Gastropubissa vielä hetkisen tilaisuuden jälkeenkin.
Syyskuu 2021 - Aivot- ja muistiluento TEKNAn jäsen; Marja-Leena Linne, TkT, Laskennallisen Neurotieteen dosentti, Tutkimusryhmän johtaja, Tampereen Yliopisto; piti meille luennon aiheesta Aivot ja muisti. Kuulimme, miten aivotoimintaa mallinnetaan eurooppalaisessa tutkimusyhteisössä ja mm. miten eri kestoiset muistit toimivat. Luento syväluotasi aivojemme synapseja, soluja ja niiden välistä sähkökemiaa. Etänä luentoa seurasi kourallinen ihmisiä. Keskustelua aiheesta syntyi runsaasti paikan päällä. Virkistävää nähdä viimeinkin ihmisiä kasvotusten. Teknan läsnätapahtumat saivat uuden alun. Luentomateriaalit löytyvät jäsensivulta.
Kesäkuu 2021 - Joogaa ja picnic Arboretumissa Joogaohjaaja Nina piti meille Arboretumin nurmikolla joogatunnin, joka vetreytti lihakset ja karkotti maailman murheet. Sääennusteiden vuoksi jouduttiin jo viikolla siirtämään tunti, mutta nyt voitiin pitää. Ilma oli puolipilvinen ja vienossa tuulessa hyttysten määrä pysyi pienenä. Välipala maistui Arboretum kahvilan ulkoterassilla joogan päätteeksi. Selkeä tarve oli sosiaaliselle kasvokkain tapaamiselle.
Toukokuu 2021 - Valko- ja kuohuviinimaistelu etänä PJ Tiina esitteli meille asiaa valko- ja kuohuviineistä samalla, kun maistelimme hänen suosittelemiaan viinejä. Rennosti turisten kului reilu kolme tuntia alle kymmenen hengen porukalla. Voit löytää viiniesityksen kokonaisuudessaan (kuvassa sisältö) jäsensivuiltamme.
Maaliskuu 2021 - Naistenlahden voimalaitos virtuaaliesittely ja vuosikokous Naistenlahti3 voimalaitosprojektia esitteli meille Projektipäällikkö Erkki Suvilampi Tampereen Sähkölaitokselta. Todella mielenkiintoinen ja iso rakennusprojekti tapahtuu pienellä tontilla Rauhaniemen kupeessa. Täyttä bioa polttoaineiden puolesta on luvassa. Vuoden 2022 kesällä alkaa tupsahdella piipusta, kun koeajot alkavat. Lue lisää projektista netistä naistenlahti.fi-sivustolta. Esitysmateriaali löytyy Teknan nettisivuilta. Esityksen jälkeen oli Vuosikokous. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2020 ja toiminnantarkastuslausunnot käytiin läpi ja hyväksyttiin.
Maaliskuu 2021 - Punaviinitasting etänä PJ Tiina Dufva oli suositellut meille setin (ostettavaksi itse) maisteluviinejä. Tiina valotti meille kotisohvilla olijoille, miten punaviinejä arvioidaan, mitä makuja voi löytää ja kuinka terveellistä se viinittely on. Samalla maistelimme maksimissaan 3 viiniä. Juttelun tarve oli suuri ja muutama tunti hurahti kuin siivillä. Erityisesti Espanjasta mukana ollut jäsenemme sai ymmärtämään virtuaalisten tapaamisten voiman. Valko- ja kuohuviinimaistelutilaisuutta odotellaan vesi kielellä. Tiinan viiniesitys on löydettävissä jäsensivuillamme.
Helmikuu 2021 - Retkiluistelu Tohloppijärvellä Pienessä tihkusateessa (paukkupakkasten käännyttyä plussalle) päästiin testaamaan retkiluistelua Tohlopissa. Jäässä oli hieman hokkareiden aiheuttamaan sohjoa ja railoja, mutta pitkät luistimet tuottivat yllättävän vakaata menoa. Jaloissa tuntui, että luistimia ei ollut lainkaan, kun ne terät olivat niin kevyet. Ensimmäinen kierros (noin 3 km) meni tunnustellessa jäätä ja luistimia ja lopuilla kierroksilla suihkittiin jo vauhdilla. Muutama osallistuja sanoi ainakin innostuneensa tästä uudesta lajista. Mikäpäs sitä viilettäessä jäällä etenkin kevätauringossa, kun tälläkin kelillä viihtyi radalla.
Joulukuu 2020 - Pete Poskiparran mentalistishow virtuaalisesti Ennen vuoden vaihtumista 30.12. teknalaisilla oli mahdollisuus osallistua Teamsin välityksellä mentalisti Pete Poskiparran showhun. Etänäkin Pete onnistui hämmästyttämään osallistujia erinäisillä tempuillaan.

Joulukuu 2020 - Pikkujoulut (virtuaalinen)

Pikkujoulut pidettiin etänä Teams-työkalulla avoimena kutsuna kaikille jäsenille. Alunperin Aleksanterinpuiston 4Vuodenaikaa-ravintolaan suunniteltu illallinen piti perua Covid-tilanteen vuoksi. Etänä juttelimme pari tuntia kaikkea vapaata viineistä kotieläimiin ja vaihdettiin kuulumisia. Kokeilimme myös hauskoja kokousefektejä, kuten saman pöydän ääressä istuminen. Toivottavasti ensi vuonna saadaan kasvokkain pikkujoulut.

Joulukuu 2020 - Vaalikokous (virtuaalinen)

Vaalikokous pidettiin 3.12. Teams-palaverina. Kävimme läpi vuoden 2020 toimintaa, valitsimme toiminnan tarkastajat, sekä hallituksen vuodelle 2021. Tämän vuoden hallitus jatkaa myös ensi vuoden hallituksena. Suunnittelimme myös budjetin vuodelle 2021. Jäsenmaksut pidetään ennallaan. 

Syksy 2020 - Finlaysonin kattokävelyt 30.9. ja 2.10. Kesäkuun picnic-joogatapahtuma peruuntui märän sään vuoksi, mutta syksyllä pääsimme pienryhmissä Finlaysonin kattokävelylle. Toinen ryhmä seurusteli ja kahvitteli sisätilassa sillä välin, kun toinen ryhmä suoritti kävelyä. Kuulimme alueen historiasta kuulokkeilla ja nautimme hienoista syysmaisemista Tampereen yllä. Kävely päättyi omatoimiseen Panorama-kannen tutkailuun.

Toukokuu 2020 - Vuosikokous (virtuaalinen)

Koronatilanteen vuoksi TEKNAn naamatusten tapaamiset jouduttiin perumaan ja siirtymään kokoustamisenkin osalta virtuaalimaailmaan. TEAMS on tullut kokoustamisen välineeksi, ja sen kautta vuosikokous pidettiin ilmoittautuneiden kesken. Toimintaa suunniteltiin vanhaan malliin (mm. tulevia tapahtumia), mutta tilanteen mukaan eletään. Jäsenille tiedotetaan tilanteen muuttumisesta.

Helmikuu 2020 - SPR:n logistiikkakeskus Vierailimme Kalkussa SPR:n logistiikkakeskuksella kuulemassa, millaista katastrofi- ja ulkomaan apua lähtee Tampereelta maailmalle. Näimme laajoissa varastotiloissa olevia avustustarvikkeita ja paketteja, mm. keittiövarusteita, kokonainen avattu telttasairaala nukkehenkilöineen (kuvassa telttaleirejä), vedenpuhdistuslaitteita, vessoja, ajoneuvoja,... Haitin maanjäristysalueella oli SPR:n avustustoimintaa jopa kolme vuotta. Mikäli vapaaehtoistyö tai palkalliset komennukset SPR:llä kiinnostaa, voit hakeutua SPR:n kursseille apureserviin päästäksesi. Voit myös olla nyt jo avuksi mm. viemällä vaatteita (pula eritoten miesten vaatteista) SPR:n konteille tai suoraan Kalkun kehätie 3:een, tai vaikka verta luovuttamalla.
Joulukuu 2019 - ClubForFive ClubForFive-joulukonserttiin Tampere-talole oli mahdollisuus ostaa Teknan kautta lippuja sekä itselleen että avecille. Osallistujien mukaan konsertti oli upea.
Marraskuu 2019 - Gofore ja Vaalikokous Goforella pidettiin vuosikokous, mutta ennen sitä kuultiin hyvin mielenkiintoista asiaa sekä data-analytiikasta, että firman itselleen ja asiakkailleenkin kehittämistä boteista (virtuaali-ihmisiä, joiden kanssa voi chattailla), jotka auttavat goforelaisia mm. varaamaan matkalippuja ja teettämään matkalaskuja botin käsin, tai olemaan avuksi missä tahansa mieltä vaivaavassa asiassa. Botit tuntuivat asiansa osaavilta ja sympaattisilta henkilöhahmoilta. Uusi hallitus valittiin vuosikokouksessa.
Marraskuu 2019 - Pikkujoulut Pikkujouluja vietettiin Moreenian tiloissa Tammerkosken kuohujen keskellä. Olikin mielenkiintoista päästä tutustumaan historiallisiin vesivoimalaitoksen valvontatiloihin. Jäsenemme K. Hankela avasi ensin Tampereen teollista historiaa rakennuksen osalta, jonka jälkeen nautimme salaatteja, sekä viinejä meille maistatti Matti Sievänen Viinimestarit-yrityksen puolesta.

Lokakuu 2019 - Agtuvi (Ada Lovelace-tapahtuma)

Perinteiset Ada Lovelace - kuohuviinit nautittiin vierailemalla ensin Agtuvilla Lahdesjärvellä: Agtuvi Oy on vuonna 1975 perustettu tamperelainen perheyritys, joka valmistaa suosittuja Kivat-tuotteita. Sormikkaista valmistus on laajentunut myöhemmin myös pipoihin, myssyihin, lapasiin, kaulureihin ja villahaalareihin. Tehdaskierroksen jälkeen oli mahdollisuus ostaa Kivat-tuotteita ja nauttia kuohuvaa.

Syyskuu 2019 - Museo Milavida

Tutustuimme Näsikallion Museo Milavidan Ambiente-näyttelyyn, jossa oli esillä Sarpanevan suunnittelemia painokankaita.

Elokuu 2019 - Kemira, Sastamalan Excursio TEKNAn excursio suuntautui Sastamalaan. Aluksi vierailimme Äetsän Kemiran tehtaalle, jossa valmistetaan esimerkiksi suomessa käytettävät vedenpuhdistuskemikaalit. Jatkoimme Kivikylän kotipalvaamolle, jossa nautimme lounaan Huittisten Hullulenkki - ravintolassa. Välissä poikkesimme Mattilan marjatilan myymälä-kahvila Hiidenkolossa. Siitä jatkoille Lojerin tehtaalle. Lojer on pohjoismaiden suurin sairaalakalusteiden valmistaja, ja lisäksi se valmistaa esimerkiksi fysioterapeuttien tai kampaamojen kalusteita. Tehtaalla on sekä tuotekehitys että valmistus, ja yritysesittelyn lisäksi pääsimme vierailemaan tehdastiloissa. Ilta päätettiin rentoutumalla Elivuoren saunatiloissa ja uimalla, sekä nauttimalla Huittisten makkaroita ja salaatteja.
Kesäkuu 2019 - Kintulammi Tämän vuoden ulkoilutapahtuma järjestettiin suositulla Kintulammilla: Kintulammi on upea retkeily- ja luonnonsuojelualue Tampereella, Teisko-Aitolahti -alueella. Se on kaikille avoin luonto- ja retkikohde polkuineen, pitkospuineen, laavuineen ja suuntaviitoituksineen. Alue sijaitsee noin 20 km Tampereen keskustasta Teiskon suuntaan.Alueelta löytyy noin 15 km opastettua retkeilyreitistöä, sekä viisi tulipaikkaa, joista neljän yhteydessä on uniikki luonnonmukaisesti suunniteltu laavukokonaisuus puuliitereineen ja kuivakäymälöineen. Aurinkoinen sää suosi retkeilijöitä.
Toukokuu 2019 - Likkojen Lenkki Likkojen lenkille osallistuttiin lämpimässä kesäsäässä, ja lenkin jälkeen osa porukasta jäi vielä paikalle jumppaamaan ja nauttimaan Samuli Edelmanin ja Anssi Kelan esityksistä.
Toukokuu 2019 - Wappu Perinteiset Vappukuohut nautittiin perinteisesti Tammerin puistossa. Keväinen ilma oli viileä, mutta muuten suotuisa.
Maaliskuu 2019 - Amerplast ja Vuosikokous Vierailimme Amerplastilla, jossa tutustuimme mm. muovisten kauppakassien valmistukseen kierrätysmuovista. Isäntänä toimi CMO Ari-Pekka Pietilä. Amerplastilla on jo vuodesta 1952 valmistettu korkealaatuisia joustopakkauksia mm. elintarvike- ja pehmopaperipakkauksia sekä ostoskasseja. http://www.amerplast.com/ Kestävän kehityksen mukainen toiminta on Amerplastissa tärkeää - toiminnan ympäristövaikutuksia pyritään minimoimaan mm. tehokkaalla kierrätyksellä ja ekologisilla pakkausvaihtoehdoilla. Kaikki yrityksen omassa toiminnassa syntyvä muovijäte kierrätetään ja yritys valmistaa muovikasseja, joissa 90% raaka-aineesta on kierrätysmuovia. Tehdasvierailun jälkeen pidettiin Teknan vuosikokous.
Maaliskuu 2019 - Tekna 20v Teknan 20-vuotisjuhlia vietettiin Finlaysonin palatsilla upeissa puitteissa. Vierailevana puhujana oli Satu Hassi. Pukuloisto oli jälleen kerran aika upeaa ja juhlissa viihdyttiin hyvin.
Helmikuu 2019 - Kokoelmakeskus-vierailu Tampereen Kaupungin Museoiden Kokoelmakeskuksella Ruskossa oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää, että osallistujien mukaan aika tuntui loppuvan kesken. Kenties joskus myöhemmin teemme toisen reissun tänne.
Tammikuu 2019 - Salsakoulu Teknalaisilla oli mahdollisuus osallistua salsatunnille Dame Clave - tanssikoulussa. Lantion irrottelun jälkeen osa halukkaista jatkoi matkaa viereiseen Kathmandu-ravintolaan syömään.
Joulukuu 2018 - Passion Test Goforen tiloissa järjestettiin halukkaille Passion Test-tapahtuma. Voidaksemme pitkäkestoisesti hyvin, meillä täytyy olla elämässämme riittävästi asioita, joista nautimme ja jotka tuottavat meille mielihyvää. Passion Test on amerikkalaisten Janet Bray Attwoodin ja Chris Attwoodin kehittämä tehokas ja yksinkertainen työkalu, joka auttaa selkeyttämään sen, mikä on elämässäsi kaikista tärkeintä. Passion Test -työpajan veti Teknan hallituksen jäsen ja sertifioitu Passion Test -valmentaja Katri Koli. Työpajassa päästiin pysähtymään hetkeksi omien ajatusten äärelle.
Marraskuu 2018 - Pikkujoulut ja vaalikokous Jokavuotiset pikkujoulut vietettiin tällä kertaa Tampereen Kulttuurikeskus Laikun kahviossa. Jutustelun ja lahjojen vaihdon ohella askarreltiin jouluisia origameja paperista. Myös vaalikokous ja viininmaistelua järjestettiin Marraskuussa.
Lokakuu 2018 - Marimekko (Ada Lovelace-tapahtuma) Perinteiseksi muodostunut Ada Lovelace-hengennostatustapahtuma järjestettiin Marimekon liikkeessä, jossa nautittiin muotinäytöksestä, kuohuviinistä sekä shoppailusta. Adahan oli erittäin merkittävä tieteenalan nainen, joka eli 1800-luvulla ja jota mielellämme muistelemme.
Lokakuu 2018 - Rautatiemuseo Traficum järjesti teknalaisille tutustumisen Hyvinkään Rautatiemuseoon. Tutustuimme mm. perinnejuna Valtteriin ja teemana oli Muistojen matkassa
Syyskuu 2018 - 1918-kävelykierros Opastettu 1918 vuoden kävelykierros tarjottiin meille keskikaupungilla sisällissodan maisemissa. Tampereen keskustassa käytiin Pohjoismaiden suurimmat kaupunkitaistelut valkoisten ja punaisten joukkojen välillä huhtikuun alussa 1918. Valkoiset joukot hyökkäsivät kaupunkiin, punaiset puolustautuivat ja taistelut etenivät kortteli korttelilta kohti nykyistä Keskustoria. Hyvin mielenkiintoisia asioita nähtiin, kuten luodin reikiä vanhan koulun seinässä.
Elokuu2018 - Äänekoski Metsä Group-excursio Kaksipäiväinen excursio suuntautui Metsä Groupille Äänekoskelle, jossa on maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas ja kartonkitehdas. Yritysvierailuiden jälkeen siirryimme tunnelmalliseen Varjolaan, joka oli maaseudun koskimiljöössä sijaitseva matkailutila. Siellä pääsimme nauttimaan rentouttavasta Koskenniskan luksussavusaunasta (Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatti) sekä herkullisesta illallisesta tilan navettaravintolassa. Lauantaina tutustuimme paikalliseen luontoon. Tästä jatkoimme Pandan tehtaanmyymälään ja lounaan kautta Kuokkalan kartanoon, jossa meille oli tarjolla opastettu kartanokierros.
Kesäkuu 2018 - Kylpyläkeikka Aika rentoutua porukalla Tampereen kylpylässä. Allaspulikoinnin jälkeen oli mahdollisuus ottaa jalkahoitoa, ja käydä vaikka pizzalla rakennuksen pizza-ravintolassa.
Toukokuu 2018 - Wappu Vappukuohut Tammerin puistossa sujuivat sateisissa merkeissä.
Huhtikuu 2018 - OptoFidelity Kävimme yritysvierailulla automatisoituja testausjärjestelmiä kehittävällä OptoFidelityllä Visiokadulla, Hervannassa! Vierailulla kuultiin yritysesittelyn lisäksi VR- ja AR-maailman kuulumisia ja näiden uusimpia tekniikoita, unohtamatta työhyvinvoinnin näkökulmaa teknologiayrityksessä.
Maaliskuu 2018 - Raitsikkahanke Kävimme tutustumassa Galleria Nottbeckissa Tampereen raitiotie-hankkeeseen. Tampereen tunnelin rakentamisen allianssimalli on herättänyt paljon huomiota, ja samaisella mallilla rakentuu raitiotieinfra. Arkkitehti Hanna Montonen avasi teknalaisille hankkeen tarkempia suunnitelmia.
Helmikuu 2018 - Hyvinvointisaunailta Virittäydymme hyvinvoinnin teemavuoteen yhdessäolon, kiireen kesyttämisen ja voimavarojen aktivoinnin merkeissä. Tapasimme vanhoja ja uusia tuttuja, kun Tekna ja ICT Ladies järjestivät yhdessä hyvinvointiin keskittyvän saunaillan. Aloitimme Alisniemen saunan takkatuvalla. Sitten Pia Koponen (kirjailija, vuorovaikutus-, asiakaspalvelu-, esiintymistaito- ja ilmaisukouluttaja ja työhyvinvointivalmentaja) valmensi meitä. Intensiivinen ja inspiroiva noin tunnin kestävä valmennustuokio kutsui siirtymään kontrollista kontaktiin, suunnittelusta läsnäoloon ja hallinnasta sallintaan. Tavoitteena oli hyppäyttää meidät hetkeksi irti arjesta ja antaa oivalluksia oman henkisen hyvinvointimme ylläpitämiseen. Onnistui.